Euran Pallon Soveltava Futis

20.6.2016


Euran Pallo aloitti tänä kesänä ensimmäistä kertaa Soveltavan Futiksen.

Euran Pallo aloitti tänä kesänä ensimmäistä kertaa Soveltavan Futiksen, joka pitää sisällään soveltavaa erityisjalkapallo -ja liikuntatoimintaa, mikä on tarkoitettu kaiken ikäisille tytöille ja pojille, sekä miehille että naisille.

Ajatus soveltavan jalkapallon ja liikunnan järjestämisestä lähti liikkeelle vuoden 2015 syksynä, jolloin Euran Pallo järjesti 4 harjoituskerran pilottijakson kaikille innokkaille liikkujille. Pilottijakson aikana päästiin pelaamaan niin jalkapalloa, kuin sählyäkin Euran urheilukeskuksessa. Pilottijakson harjoituksiin osallistui hyvä määrä eritasoisia liikkujia, minkä seurauksena seura päätti alkaa harkitsemaan pidempi aikaista jalkapallon ja liikunnan harrastustoiminnan luomista.

Runsas osallistujamäärä ja innokkuus poikivat aikaan sen, että Euran Pallo aloitti Soveltavan Futiksen. 12 harjoituskerran kerhomallilla pyörivään harjoitustoimintaan on tiensä löytänyt jo noin 15 jalkapallosta ja liikunnasta innostunutta liikkujaa ja lisääkin mahtuu mukaan vielä. Harjoituksissa käydään läpi jalkapallon perusteknisiä asioita aina kuljettamisesta syöttämiseen, sekä myös motorisia perusliikuntataitoja kehittäviä harjoitteita. Harjoitusten lopuksi laitetaan vielä itse peli pyörimään, niin että hiki varmasti tulee kunnolla jokaiselle liikkujalle.

Toivottavasti kaikki innokkaat löytävät tiensä erityisliikunnan ja jalkapallon pariin, joko Eurassa tai sitten muualla ympäri Suomea!

Soveltavassa Futiksessa ohjaajina toimivat Euran Pallon omat koulutetut nuoriso-ohjaajat. Mikäli olet kiinnostunut tulemaan mukaan Euran Pallon Soveltavaan Futikseen, niin ole rohkeasti yhteydessä seuran junioripäällikköön tai käy tutustumassa Soveltavan Futiksen sivuihin alla olevan linkin kautta, sekä käy rohkeasti myös ilmoittautumassa sivulla olevan ilmoittautumislomakkeen voimin mukaan toimintaan. Tervetuloa mukaan!

 

Linkki Soveltava Futis sivulle: http://www.euranpallo.fi/soveltava-futis/

 

Lisätietoja:

dani.osterlund@euranpallo.fi

044 725 8867