Palkintosadetta Juniorikauden Päätöstapahtumassa!

7.11.2016


Euran Pallon vuoden 2016 juniorikauden päätöstapahtuma järjestettiin viime sunnuntaina 6.11. Euran urheilutalolla, jonne oli kokoontunut runsas joukko väkeä aina pelaajista, valmentajiin ja kotijoukkoihin.

Juniorikauden päätöstapahtumassa palkittiin ja muistettiin kauden aikana ansioituneita pelaajia, toimijoita ja tukijoita, sekä seura -ja joukkuekohtaisilla palkinnoilla.

Kuluvan vuoden aikana Euran Pallossa on toiminut yhteensä 10 juniorijoukkuetta (7 poikajoukkuetta ja 3 tyttöjoukkuetta), sekä lisäksi miesten edustusjoukkue.

Seuran junioripäällikkö Dani Österlund oli myöskin varsin tyytyväinen kuluneeseen jalkapallovuoteen:

"Iso positiivisuuden aihe on mielestäni ollut pelaajien henkilökohtaisen taidon ja teknisten asioiden selkeä kehittyminen. Mielestäni pelaajat ymmärtävät nyt enemmän asioita, sisältöä ja peliä, kuin mitä reilu vuosi sitten. Lisäksi taitomerkkien määrän nouseminen viime vuoden 21 merkistä tämän vuoden 34 merkkiin seuran omissa taitotapahtumissa on varsin ilahduttavaa. Pelaajat ja valmentajat ovat kiinnostuneita teknisten asioiden kehittymisestä, joka taas lisää omaehtoisen harjoittelun määrää, mikä ilman muuta kehittää pelaajaa enemmän, kun toistoja tulee lisää ja valmiudet, sekä mahdollisuus laadukkaaseen pelaamiseen kehittyvät. Pelaajien taso nousee ja siitä kiitos kuuluu myös ilman muuta kaikille aktiivisille valmentajille, toimijoille ja muille tukijoille, jotka ovat mukana tekemässä meidän yhteistä EuPaa".

Aktiivinen taitokulttuurin harjoittaminen näkyy myös Taitotapahtumien Seuraennätyksissä, joihin saatiin 7 uutta tulosta vuoden 2016 aikana.

 

 

Taitomerkit seuran tapahtumat ja piirin taitokilpailut:

 

 TAITOMERKIT SEURAN TAPAHTUMAT (34 KPL)
KULTA (2KPL)AADA NURMI
 SARA KUUSILEHTO
HOPEA (8KPL)NEA PIETILÄ
 MERVI HAANPÄÄ
 AARO NUIJA
 OTSO PARVIAINEN
 JUSSI HELIN
 PEPPI MATIKKA
 SAANA SALMI
 ANTTI SUOMINEN
PRONSSI (24KPL)ROOSA RANTALA
 LOVIISA HELMINEN
 MIISA MAKKONEN
 VILMA PERE
 ARNO VAN LAETHEM
 LUUKAS PARVIAINEN
 JENNA KOIVISTO
 HEINI AHTOLA
 HENNA HUUKI
 LOTTA UOTILA
 ILONA REKOLA
 EMIL PIETILÄ
 RASMUS RASKI
 ELLI HELIN
 OONA MÄKILÄ
 ANNI UOTILA
 SAMUEL NURMI
 SAMULI LINDELL
 KALLE SYRJÄLÄ
 JOONA KUUSILEHTO
 JOONATAN VIREN
 IIVARI JUNNILA
 VILJAMI HEINONEN
 VEETI VAARANEN

 

 TAITOMERKIT PIIRIN TAPAHTUMA (16KPL)
KULTA (2KPL)AADA NURMI (PIIRINMESTARUUS KULTA T13)
 OTSO PARVIAINEN
HOPEA (11KPL)MERVI HAANPÄÄ (PIIRINMESTARUUS HOPEA T14)
 LOVIISA HELMINEN
 SARA KUUSILEHTO
 NEA PIETILÄ
 PEPPI MATIKKA
 JENNA KOIVISTO
 LOTTA UOTILA
 JUSSI HELIN
 SAANA SALMI (PIIRINMESTARUUS HOPEA T9)
 ANNI UOTILA (PIIRINMESTARUUS KULTA T8)
 ILONA REKOLA
PRONSSI (3KPL)ELLI HELIN
 LUUKAS PARVIAINEN
 KALLE SYRJÄLÄ

 

Seurapalkinnot:

 

EDISTYNEIN JUNIORIPELAAJA:
MIKAEL NURMI (Edustusjoukkue)

"B-juniori-ikäisenä poikana noussut Euran Pallon edustusjoukkueen runkopelaajiin ja pelaavaan kokoonpanoon, tekee kentällä lähes tulkoon aina oikeita asioita ja ratkaisuja, sekä osoittanut suoriutuvansa miesten tasolla".

 

VUODEN MIMMIFUTARI:
 MERVI HAANPÄÄ (T02)

"Kehittynyt paljon ja mennyt eteenpäin jalkapalloilijana. EuPa/MuSa YJ:n ja Satakunnan Piirijoukkueen kantavia voimia menneellä kaudella, sekä mukana vuoden vanhempien aluejoukkue toiminnassa".

 

VUODEN JUNIORIMAALIVAHTI:
EEMELI HAAVISTO (P03)

 "Omalla tekemisellään, asenteellaan ja harjoittelullaan noussut joukkueensa kulmakiveksi ja kannetellut joukkuettaan, sekä antanut mahdollisuuden voittaa otteluita".

 

VUODEN TEKNIIKKATAITURI:
AADA NURMI (T02)

"Kultamerkki seuran omassa tapahtumassa, sekä Satakunnan piirin kilpailuissa. Kirsikkana kakun päällä piirinmestaruus kultaa. Suuntana SM-kisat Kuopiossa".

 

FAIRPLAY PELAAJA:
EETU VEPSÄLÄINEN (P04)

"Suoraselkäinen ja muut pelaajat huomioiva miehenalku, joka toimii hyvänä esimerkkinä oman joukkueensa pelaajille, sekä myös nuoremmilleen".

 

F-JUNIORI:
ALEKSI RAUTANEN (P07)

"Osallistuu aktiivisesti lähes tulkoon kaikkiin joukkueen tapahtumiin, noudattaa sääntöjä ja omaksunut jalkapallotaitoja erinomaisesti".

 

EUPAN JUNIORITSEMPPARI:
LENNI LEHTONEN (P03)

 "Vaatii muilta ja myös itseltään kentällä ja sen ulkopuolella, sekä näyttää isoa esimerkkiä ja johtajuutta kentällä".

 

VALMENTAJIEN YKKÖSTYKKI:
AARO NUIJA (P04)

"28 maalia kovatasoisessa Alueliigassa ja maalipörssin voitto. Liukasliikkeinen laitahyökkääjä sai syksyn peleissä jopa tuplavartiointia vaarallisuudestaan johtuen".

 

PARAS JOUKKUE:
P04

"Vaasa Cupin kilpasarjan suvereeni voitto, Alueliigassa suoriutuminen melkein Etelä-Länsiliigan karsintojen porteille ja piirisarjan pronssia".'

 

SINETTIPYTTY:
T04

"Sinettiseuran kriteerien mukainen toiminta ja Tansanialaisjoukkue FC Viton esimerkillinen emännöinti Eurassa".

 

VUODEN PELINOHJAAJA:
LASSI SUOMINEN

"Toista vuotta peräkkäin vuoden pelinohjaaja, jonka mainiosta pelinohjaamisesta ja otteesta saavat kaikki Euralaiset juniorijoukkueet nauttia".

 

TALENTTIPYTTY:
AADA NURMI (T02)

"EuPa/MuSa YJ:n runkopelaaja Etelä-Länsiliigassa, vuotta vanhempien tyttöjen Piirijoukkueen kantavia voimia menneellä kaudella ja valinta Piiricupin tähdistökentälliseen, sekä myös kaksi vuotta vanhempien tyttöjen aluejoukkuetoiminnassa mukana".

 

PARAS VALMENTAJA:
MARKUS NURMI (T02 VALMENTAJA)

"Vaativalla, mutta innostavalla otteella vienyt vanhimpia tyttöjä eteenpäin. Luonut laadukkaan ja mielekkään arjen tyttöjen toiminnalle".

 

TOUHUKKAIN TOIMIHENKILÖ:
RAMI KOIVISTO (T02 JOJO)

"Häärii ahkerasti kentällä, sekä valmennushommissa, että kentän ulkopuolella joukkueenjohtajana ja siinä samalla kuskaa vielä kolmea peluria eri joukkueiden harjoituksiin".

 

KAUDEN KYMPPI:
MINNA HUUSKO

"Neiti EuPa, joka omalla aktiivisella tekemisellään hoitaa todella tärkeitä asioita kentän ulkopuolella, jotka eivät mitenkään mahdu edes pitkään listaan. Tiimipeluri, jolla on suuri sydän seuraa kohtaan".

 

SIDOSRYHMÄ PALKINTO:
LÄHITAPIOLA

"Mukana tukemassa seuran järjestämää toimintaa mm. pienten 3-5-vuotiaiden Eupanauttien muodossa".

 

TAUSTAVAIKUTTAJA:
MARTTI VAITTINEN & SEPPO NURMI

"Seuratoiminnan taustalla vaikuttanut kaksikko on antanut ison panoksen Euran Pallolle".

 

Joukkuepalkinnot:

 

P08AKTIIVISINIIVARI JUNNILA
 TSEMPPARIJOONATAN VIREN
 TSEMPPARILARI SUOMINEN
 FAIRPLAYVILJAMI HEINONEN
 KEHITTYNEINAARO TUPALA
 TUKIPELAAJARASMUS RASKI

 

P07TSEMPPARIARTTU ARPONEN
 KEHITTYNEINNIKLAS LEIJA
 FAIRPLAYVEETI RAUHALA
 MAALITYKKIOTSO PARVIAINEN
 MAALITYKKIEEMIL PIETILÄ

 

P06AKTIIVISINMIIKKA HAUTANIEMI
 TSEMPPARIEETU MÄNNISTÖ
 KEHITTYNEINJOONAS VEPSÄLÄINEN
 KEHITTYNEINALEKSI ILTANEN
 KEHITTYNEINRASMUS KIVIMÄKI

 

P05FAIRPLAYATTE YLI-HEMMINKI
 TSEMPPARIVILJAMI VALLI
 AKTIIVISINAARO PAASSILTA
 KEHITTYNEINJIRI RAUHALA

 

P04MAALITYKKIAARO NUIJA
 KEHITTYNEINONNI HENRIKSSON
 FAIRPLAYARTTURI TIMO
 TUKIPELAAJASAMUEL NURMI
 JOUKKUEPELAAJAEETU VEPSÄLÄINEN
 TSEMPPARIALBERT HONKAKANGAS

 

P03JOUKKUEPELAAJAMATTI HÄRMÄLÄ
 JOUKKUEPELAAJAVEIKKA SAARILUOMA
 JOUKKUEPELAAJAVEETI HEINO
 JOUKKUEPELAAJAAARON LINDHOLM

 

T06JOUKKUEPELAAJALOTTA UOTILA

 

T04KEHITTYNEINELLI HELIN
 MAALITYKKIHENNA HUUKI
 PUOLUSTAJAANNIKA HOLM
 AKTIIVISINJENNA KOIVISTO
 TAISTELIJAFANNI KEROLA

 

T02AKTIIVISINLOVIISA HELMINEN
 KEHITTYNEINNEA PIETILÄ
 MAALITYKKIAADA NURMI