5
TOU
17.15
N1, Naisten Nelonen

EuPa - UPK  2 - 1

Eura, Tekonurmi

Helpottava voitto!

Kuten etukäteen odotettiinkin, että tasaista tulee olemaan ja sitä se myös oli. Vastustaja aiheutti kovasti päänvaivaa meille kovalla prässillä pallolliseen pelaajaan, sekä useamman pelaajan voimin hyökkäämällä. Tämä tiedettiinkin etukäteen ja siihen pyrimme vastaamaan. Ensimmäisellä puoliajalla olimme kiipelissä, kun emme tarpeeksi nopeasti päässeet prässin alta pois, sekä pallon menetyksien jälkeen vastustaja tuli nopeasti kovalla ryminällä hyökkäykseen. Olimme lähes koko puoliajan vastaanottavana osapuolena, mutta ihan ultravaarallisiin paikkoihin ei vastustajakaan oikein päässyt. Puolustuksemme hoiti riittävän hyvin. Keskikenttä joutui paljon tekemään edestakaisia juoksuja ja puolessa välissä vaihdettiinkin tuoretta jalkoja kentälle. Kun vastustaja tulee monella pelaajalla hyökkäykseen, niin näin jää heidän puolustukseen vähän pelaajia. Näin meidän johtomaalikin tuli. Saimme pelattua hallitun syötön puoliskomme yläalueelle Jessikalle, jossa meillä oli 2v2 tilanne. Jessika sai käänettyä ja pistettyä pallon selustaan tyhjään tilaan, jossa tuulennopea Nepi pääsi omiin vahvuuksiin ja läpiajoon, pisti varman sijoituksen maaliin, 1-0 36 minuutilla. Tällä tuloksella mentiin tauolle.

Tauolla painotettiin huolellisuuteen omissa syötöissä ja pallon menetyksissä, sekä etäisyyksistä vastustajan pelaajiin. Huomioimme myös vastustajan kärkipelaajan omalla puolustuspelaamisessa ja muutama vaihto. Tämä vaikuttikin hyvältä, sillä vastustajalla oli haasteita päästä omista ylöspäin. Saimme monta hyvää katkoa hyökkäyspäässä, mutta ei saatu kuitenkaan tehtyä tilanteista maalia. Peli näytti olevan hyvin kontrollissa ja enemmän odotettiin milloin tehdään toinen maali. Vastustaja saikin vähän yli 10 minuutin pelin jälkeen paineen aikaiseksi meidän päähän, vähän meidän avustuksella, heikkojen syöttöjen ja purkujen vuoksi, aina pallon jäädessä keskelle maalintekosektorille. Laukaukset saatiin kylläkin blokattua hyvin pois, mutta painetta ei saatu purettua. Sitten torjunnan jälkeen pallo jäi pyörimään siihen maalin eteen ja vaikka siinäkin oli puolustajat hyvin mukana, niin purkua ei onnistuttu tekemään ja vastustaja pisti pallon maaliin. 59 minuuttia pelattu ja peli oli 1-1.
Maalin ansiosta vastustaja sai lisää puhtia ja pelikin tasoittui pelillisesti. Hiukan tasoitusmaalin lamaannuksen jälkeen Eupan pelaajat ottivat taas taisteluilmeen päälle ja nyt se vielä kaksinkertaistui aikaisempaan verrattuna. Palloja alettiin voittamaan ja se alkoikin tuottamaan tulosta. 66 minuutin kohdalla hyökkäyspäässä Nepi antoi poikittaissyötön Emmalle, jolle tuli tyhjä tila eteen ja noin 20 metristä laukaisi painavalla laukauksella pallon takanurkkaan, 2-1, joka jäi myös sitten voittomaaliksi. UPK ei luovuttanut vielä. Loppu olikin sitten jännää. Vastustajan pelaajia vyöryi meidän maalille päin ja pitkää palloa tuli. Saatiin katkaistua ja muutaman kerran päästiin myös hyviin vastahyökkäyksiin. Lisäaikaa jo pelattiin, kun vastustaja sai vaparin keskeltä n. 25 metristä. Tilanne selvitettiin ja samalla soi päätösvihellys. Joukkueelta hieno taisteleva esitys, jolla myös katkaisimme pienoisen tappioputken. Tämä voitto valoi taas uskoa tekemiseemme.

Torstaina sitten taas jatketaan Somerolle SoVoa vastaan.






Euran Pallo Ry

Postiosoite:

Eurantie 33 

27510 Eura


Käyntiosoite:
OP-Areena

Nummentie 28

27500 Kauttua

toimisto@euranpallo.fi